Evakoiden siirettäviä tavaroita Vuoksenniskan asemalla 1944
Seuraava kokoontuminen keskiviikkona 12.9.2018 klo 17.30
Seuraava kokoontuminen keskiviikkona 12.9.2018 klo 17.30
Joka taas johtui meidän perheen eräästä pöydästä joka pöytälevyn alle oli maalilla kirjoitettu isäni nimi ja osoite Voikkaa. Minulle on kerrottu se taas liittyi evakointi suunnitelmaa joka oli paikkakunnalle tehty.
Eräällä historia sivustolla sivuttiin myös aihetta, jossa mainittiin Karjalasta lähteneillä evakoillla oli se kohde johon heidät siirretään merkittyinä siirrettäviin tavaroihin.
Heräsi mielenkiinto mihin, Voikkaalta oli evakointisuunnitelman mukainen kohde määrätty. Sen tiesin jo aikaisemmin että paikallinen nimismies oli vastuussa suunnitelman mahdollisesta toteuttamisesta. Paikallisilla kirpputoreilla on ollut puisia evakkolaatikoita myynnissä, kuulemma menneet hyvin kaupaksi. Mitä muuta ohjeistusta siihen evakointi suunnitelmaan on kuulunut. Jaettiinko kaikille puisia evakointi laatikoita ja montako kappaletta per talous. Saamani mukaan nimismiehellä oli niitä omassa käyttössä 10 kpl.
Täällä ei evakointi suunnitelmaa tarvittu käytännössä toteuttaa. Kannaksen suurhyökkäys pysäytettiin suurin uhrauksin, osin tehokkaalla saksan avulla. Sekä vihollisen siirtäessä Kannakselta voimia Berliinin kilpajuoksuun, jossa piti olla mukana, koska liitoutuneet tuli lännestä kohti Berliiniä kovalla vauhdilla. Koska Stalin halusi olla mukana kaikin mahdollisin voimin, jakamassa tulevaa Eurooppaa tässä sodan jälkeisessä tilanteessa, voittajien neuvottelupöydässä hyvissä asemissa.
Kouvolan ratapihan pommitusten takia monta perhettä Kouvolasta siirtyi rauhallisemmille alueille vapaaehtoisesti, jos se vain oli mahdollista.
Tämä linkki alla olevasta vastauksesta on mielenkiintoinen:
Kouvolan kaupunginarkistossa säilytetään myös Kuusankosken aineistoja (väestönsuojelu) https://www.kouvola.fi/index/
Ohjeistus arkiston aineiston käytttöön:
https://www.kouvola.fi/index/kaupunkijahallinto/hallintopalvelut/arkistopalvelut.html
Hei!
Tiedustelit Kuusankosken evakuointisuunnitelmiin liittyviä tietoja.
Väestösuojelulain mukaan kuntiin voitiin perustaa väestönsuojelulautakunta ja laki velvoitti laatimaan paikkakuntakohtaiset väestönsuojelujärjestykset. Vaaravyöhykkeellä oleviin kuntiin piti perustaa evakuoimiskomitea, jota johti nimismies. Paikalliset poliisiviranomaiset lääninhallitusten ohjauksessa toteuttivat evakuoinnin ja väestönsuojelun, sotatoimialueilla puolustusvoimat. Kesäkuusta 1941 joulukuuhun 1944 väestönsuojelu oli sotilasjohdon alaista ( sotapoliisit ja väestönsuojelujoukot) paikallisten poliisiviranomaisten ja suojeluskuntapiirien avustamana. Evakuointisuunnitelmista voi siis löytyä tietoa lääninhallituksen, nimismiehen, kunnan ja puolustusvoimien arkistoista.
Tietoa Kuusankosken evakuoimissuunnitelmista kannattaa etsiä esim. Kuusankosken siirtoväenhuoltojohtajan arkistosta, jota säilytetään Kansallisarkiston Hämeenlinnan toimipaikassa (v.1940-42). Aineistolla on käyttörajoituksia.
Uudenmaan lääninhallituksen aineistoista (Hämeenlinnan yksikkö) voi myös löytyä asiaan liittyviä aineistoja, sen sijaan Kuusankosken nimismiespiirin arkistossa ei näyttäisi säilyneen evakuointiin liittyviä aineistoja.
Kouvolan kaupunginarkistossa säilytetään myös Kuusankosken aineistoja (väestönsuojelu) https://www.kouvola.fi/index/ kaupunkijahallinto/ hallintopalvelut/ arkistopalvelut/ arkistotjaasiakirjat/ kuusankoski.html
Karkeasti rajattuna sodanaikaisia puolustusvoimien ja suojelukuntien arkistoja säilytetään Kansallisarkiston Helsingin toimipaikassa, mistä niiden käyttömahdollisuutta voi lähemmin tiedustella.
Kansallisarkiston toimipaikkojen yhteystiedot https://www.arkisto.fi/fi/ info/yhteystiedot
Kansallisarkiston Portti-palvelussa löytyy yleistietoa siirtoväen huollosta, josta saattaisi olla hyötyä. http://wiki.narc.fi/portti/ index.php/Luovutettu_Karjala
Ystävällisin terveisin
Seija Vitikainen
Tietopalvelusihteeri/ Informationstjänstsekreterare/ Information Service Secretary
Kansallisarkisto Mikkeli/Riksarkivet S:t Michel/National Archives Mikkeli
Puh./Tfn/Phone 029 533 7222, +358 29533 7222
Pertti Paalanen
pertti.paalanen@gmail.com
pertti.paalanen@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti