Ensio Sihvonen haastatteli ihmisiä ja kirjoitti näiden sekä omien muistelmiensa pohjalta artikkeleita Kuusankosken Sanomiin vuosien 1976–1985 tienoilla
Omakohtaisia muistoja Iivarista. Hän tuli pyörällä Voikkaalle Multamäestä matka kertyi noin 10 km ostoksille reppuselässä. Olin kesäpoikana isäni Urhon ja hänen siskonsa Martan liikkeessä 1950 luvun loppupuolella. Iivari tuli kauppaan, antoi ostoslistan myyjälle jossa vakio tavaroita oli Työmies kartonki, Havin valkoiset kruunukynttilät 5 kpl pakkauksessa ja tulitikku puntti, ja iso joukko elintarvikkeita. Tämän jälkeen hän keskittyi Työmies savukkeiden polttoon kaupassa, kesäisin saattoi I-luokan pilsneri pullokin siinä saattoi mennä, mitään kiirettä ei ollut, juttua tuli kaikkien kanssa. Hänen tupakointi tuolinsa oli siirretty kaupan aivan toiseen laitaan mahdollisimman kauaksi elintarvikkeista. Martta oli topakka kurinpitäjä joka ei todellakaan pitänyt tupakoinnista, eikä pilsnerin juonnista kaupassa. Tuhkakuppi, lasi ja pullo vietiin heti pois tiskiltä kun IIvari sai ostokset suoritettua. Silloin vielä elettiin kaupassa palvelutiskien aikaa. Edes isäni ei saanut Klubi 77 polttaa kaupan puolella, tai konttorissa, varastoa ei kielto koskenut. Iivari sai usein isäni toimesta viime aikoina paluukuljetuksen farmari autolla, pyörä ja ostokset kyydissä. Iivarin sitkeyttä ja elämän asennetta selvästi meillä arvostettiin.
Seuraavien kuukausien kokouksien aiheita
ke 12.2.2020 Terveydenhoito ja hyvinvointi (siis. Lääkärit, terveyssisaret, neuvolat, hammaslääkärit yms.)
ke 11.3.2020 Terveydenhoito jatko sekä näiden yleiset saunat
ke 8.4.2020 Ev.lut. seurakunta, papit, Pelastusarmeija. Saalem-seurakunta
ke 13.5.2020 Urheilu ja kulttuuri / taide
TERVETULOA valokuvien kanssa tai ilman
Pertti Paalanen
pertti.paalanen@gmail.com
skype pertti.paalanen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti