Mattilan kylän maataloutta ja elämää

Mattilan kansakoulu 

Voikkaan perinnepiirin arkisto

Faktan tarkastajille ja lisääjille puuhaa - palautetta kiitos!

Ensimäiset lisäykset kirjattu. Kiitos Pirjo Rautalin
Muutama muukin lisäys liitetty

3.3 Mattilan kylän maataloutta ja elämää

HISTORIAA

Maanjako

Oli toimitus jossa maat jaetaan kahden tai useamman omistajan kesken. Muinoin kylien ja yksittäistalojen asukkaat ottivat erämaasta hallintaansa laajoja-alueita metsälläkäyntiä ja kaskivijelyä varten. He rajoittivat oman alueensa hakkaamalla puihin merkkejä enemmän tai vähemmän tarkasti. Tätä maanjakotapaa kutsutaan lohkojaoksi.

Sarkajako

Sarkajako eli aurinkojako on vanhin lain säätelemä maanjakotapa Suomessa, jossa jaettiin talojen pellot ja niityt. Metsät ja vesialueet jäivät yleensä sarkajaon ulkopuolelle ja ne pysyivät yhteisomistuksessa. Sarkajaossa kukin tila sai kapeita sarkoja, jotka olivat jakautuneet tasaisesti ympäri kylää. Talon maat olivat siis ripoteltu eri puolille. Esimerkiksi kuuden talon kylässä jokainen omisti joka kuudennen saran. Sarkajaon tarkoituksena oli selkiinnytää usein sekavaa ja epätarkoituksenmukaista tilusjärjestystä.

Tarkoituksena oli myös monissa tapauksissa vakiinnuttaa tilusten omistusoikeus.

Niemelä 1998, 18

Isojako

Ruotsin maanmittauskonttorin tarkastja Jcob Faggot julkaisu 1746 kirjan, joka syytti maanjako-oloja maatalouden kehnosta tilasta. Sarkajako ja vainiopakko estivät Fagotin mukaan metsänraivauksen ja viljelyn kehittämisen. Parannuksena ehdotettiin maanjakoa, jossa jokainen viljelijä saisi tiluksensa mahdollisimman harvoina isoina lohkoina, joita olisi helpompi viljellä eikä yksi veiljelijä olis riippuvainen muista. Uudisasetukset johtivat käytäntöön toimiin ja 1757 Isojakoehdotus hyväksyttiin valtiopäivillä. Suomessa isojako aloitettiin varsinaisesti 1760-luvulla. Vuoden 1757 isoajakoasutuksessaa määrättiin myös jokaisen jakokunnan liikamaa erotettavaksi kruunun metsäksi, jonne voitiin perustaa uudisasutusta. Isojaon keskeisin uudistus olikin uudistilojen syntyminen.

Lehtinen 2005 , 47

Isojakoa pidetään yleisesti merkittävänä käännekohtana Suomen ja Ruotsin historiassa ja yhtenä keskeisenä vedenjakajana esiteollisen agraariyhteiskunnan ja modernin kapitalistisen yhteiskunnan välissä. Uudistusten myötä keskiaikaiset, kollektiiviset maanhallinnan muodot purettiin, kun yhdelle tietylle maa-alalle määriteltiin yksi kiistaton omistaja. Talollisille avautui ensimmäistä kertaa mahdollisuus itsenäisesti päättää maataloudenharjoittamisen yksityiskohdista kuten viljelymenetelmistä sekä kylvön ja sadonkorjuun ajankohdista, eikä heidän tarvinnut enää tiedustella naapureiden mielipidettä, jos he halusivat raivata metsälohkoilleen uusia peltoja tai perustaa uusia torppia ja uudistiloja. Isojaosta käynnistyi myös tapahtumasarja, joka lopulta johti koko kyläyhteiskunnan hajoamiseen ja haja-asutuksen syntymiseen.

Tilatonta väestöä ja torppareita oli 1910-luvulla yli puolet maatalousväestöstä. Tilanteeseen toi helpotusta torpparivapautuslain säätäminen lokakuussa 1918. Maatalousväestöstä jäi tilattomiksi edelleen 20 prosenttia. Pienten maatilojen määrä kasvoi. Vuonna 1922 säädettiin Lex Kallio, laki maanhankinnasta asutustarkoituksiin. Tällöin torpparit ja yhä maattomat saattoivat lunastaa lisämaata edullisesti. Vuonna 1936 säädettiin asutuslaki. Tällöin katsottiin, että tilattomien asutustoiminta oli saatu päätökseen. Tämän lain pohjalta toimittiin vuoden 1955 maankäyttölakiin saakka
Petri Talvitie väitös 2013

Mattilan asuttamisen alkuna

On pidetty Oravan Matin kuninkaalta 1365 saamaa suojelukirjettä jossa vahvistettiin Matin omistajuus tilalleen. Asutus luultavasti keskittyi ensin Pessankosken rannalle. Pessankoskea ensin sanottiin Kuparinkoskeksi Kuparin talon mukaan, myöhemmin talo tunnettiin Rötkön talona.

Maanviljelyskylän vanhimpia tiloja on viljelty 1500- luvulta asti. Mattilan kylärakenne on 1700-luvulta poikennut muista kylistämme siinä suhteessa, Ettei tänne muodostunut tiivistä kasakylää, vaan Mattila jakautui neljään taloryhmään. Näistä yksi on Kylänmäki, jossa tiet mutkittelevat taloryhmien pihojen, navettojen ja aittojen ohi ja näitä reunustavat laajat peltoaukeat sekä näkymä joelle. Vanha maalaiskylän tunnelma säilyi, koska Mattilaan1943 laadittu rakennussuunnitelma ei nykyisen Vessarinmäentien (ent. Harjuntien ) eteläpuolelta toteutunut. ”Rikkaat maanviljelijät tiloineen asuttivat tien eteläpuolta ja työläiset tien pohjoispuolen ruutukaavaa.”

Kuusankoski- Seuran Kotiseutukävelyt 8.8,2017 Mattilan kylänmäki

Kymijoki valtakunnan rajana ja kunta liitokset

Uudenkaupungin rauhassa joka solmittiin 30.8.1721, Kymijoen länsipuoli oli Ruotsin- ja itäpuoli Venäjän valtakuntaa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_aluemuutokset

Mattila kuului ennen Kuusankosken itsenäistymistä Valkealaan, joten kirkossakin käytiin Valkealassa. Eero Saarinen muistaa Maria-mummonsa kirkkomatkoja: Jos tuo 13 kilometrin kirkkomatka piti tehdä kävellen, niin kengät otettiin kainaloon tai nyyttiin ja pantiin jalkaan vasta lähellä kirkonkylää. Monen mattilalaisen hautausmaa oli Valkealassa.

Kuusankoski itsenäistyi 1921, mattilalaiset vastusti Kuusankoskeen liittymistä. Oli totuttu maaseutu elämään ja vuosisataiseen yhdyskuntajärjestelmään, eikä siihen haluttu muutoksia.

Maanviljelyskylän vanhinpia tiloja on viljelty 1500- luvulta asti. Mattilan kylärakenne on 1700-luvulta poikennut muita kylistä sinnä suhteessa, ettei tänne muodostunut tiivistä kasakylää, vaan Mattila jakautui neljään taloryhmään. Näistä yksi oli Kylänmäki, jossa tiet mutkittelivat taloryhmien pihojen, navettojen ja aittojen ohi ja näitä reunustavat laajat peltoaukeat sekä näkymä joelle. Vanha maalaiskylän tunnelma säilyi, koska 1943 rakennussuunnitelma ei nykyisen Vessarinmäentien( ent Harjuntien) eteläpuolella toteutunut.”Rikkaat maanviljelijät tiloineen asuttivat tien eteläpuolta ja työläiset tien pohjoispuolen ruutukaavaa.”

Mattilan talonpoikaistalot ovat saaneet nimensä isäntien mukaan. Samassa kylässä oli kaksi Lauri-nimistä isäntää, nimettiin toisen taloa Laurilaksi ja toisen Lassillaksi, Pekka-nimisen mukaan Pekkolaksi ja Pessaksi sekä Sigrif-nimen Sipiläksi ja Sihvolaksi.
Kimmo Seppänen

Postimies Heikki Merivirta kertoi hauskan tarinan postijakoreisultaan, kun postikortti oli osoitettu Hearrasväki Pessalle. Voikkaalla asui yhtä aikaa yhdeksän Pessa-nimistä perhettä. Hän kierrätti korttia useammalle talolle, vasta kuudes perhe Hirvelässä otti kortin vastaan.

MATTILAN KYLÄN TALOJA

Ala-Kaalinpää

Ala-Laurila

Ala-Rötkö

Ala-Sipilä

Ala-Tollman

Gardemeister = Piensihvola

Harjula

Heikinmäki

Immansuo

Juosola

Jussila = Saarinen

Kaalinpää

Keskitalo

Valkoinen Lassila

Punainen Lassila  

talon värin mukaan

Postimies Heikki Merivirran mukaan

Laurila

Mäkelä

Peltola

Pessa

Pihlajamäki

Purho

Rauhala

Rötkö

Sihvola

Tollman

Töyrylä

Uutela

Vilkki

Ylä-Sipilä

Ylä-Tollman

Voikkaan perinnepiiri 2003

Tellervo Koskela / Pärttyli Pohjanheimo

Pessankosken koski osuuksien myynti Kymin Oy:lle

Myyjä sai vapaata sähköä myytyjen manttaalien perusteella ”Ikuisiksi ajoiksi”. Ja vapaan myllytysoikeuden. Sähkön käyttö oli rajoitettua joka talossa oma rele joka laukesi jos kulutus ylittyi.Yhteisrele oli muuntajassa, joka sijaitsi Kylämäen päällä Saarisen maalla. Lauenneen releen sain kytkeä vain sähkömies, joka aikoinaan oli Albin Partti. Jotkut sähkön käyttäjät käytti ns.rautannaula ohitusta, josta aiheutui harmia muille sähkön käyttäjille, koska sähköön tuli yli kuormitusta ja rele laukesi. Rajoitetun sähkön aikana oli myös sähkölämmitttimiä mikä osaltaan aiheutti releiden laukeamista, ja sähkökatkoja. Sähkölämmittimet kerättiin pois, pienen purinan saattamana.

Mattilan kaupat

Voikkaan tehdasta rakennettaessa tehtiin Harjuntie tehtaan ja Harjun aseman välille. Sylvester Pessa avasi tien varrella maalaistaloon oman maakaupansa 1890. ”Pessan vanha isäntä hommas kaupan kyökkih, porstuan pohjakaamarih” Juho Kaalinpää oli aikoinaan muistellut. Talo tunnettiin Kauppa Pessana. Sylvester piti kauppaa 13 vuotta ja hänen poikansa Taavi Pessa sekatavarakauppa 1909 -1954. Joka tunnettiin kauppa Pessana erikseen kylän muista Pessoista. Kauppatalossa oli kolme sisäänkäyntiä: kaupan sisäänkäynti, perheen keittiön sisäänkäynti ja kolmas, talon päädyssä oleva sisäänkäynti. Pessalla oli myös liike Kouvolassa Seppälän talossa vuonna 1909.

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/659447?page=1

Myöhemmin asioitiin Mattilan pajan luona olleessa S-ryhmän Ympäristön Osuuskaupassa, jota kutsuttiin myös ”pajan kaupaksi”. Pajan kaupan historiaa. Paikalla on ainakin ollut Heimosen kauppa ja Marttilan kauppatalo, jonka Osuuskauppa osti kalusteineen ja varaston tukkuhinnalla. Osuuskauppa Ympäristön myymälä avattiin 7.5.1937. Uusi myymälärakennus rakennettiin vanhan tilalle 1964. Myymälä toiminta loppui 1970- 1980-luvun vaihteessa. E-liikkeen osuuskauppa sijaitsi ylikäytävän luona. Lappalantien risteyksessä 1940 luvulla oli Ester Halosen ruokatavarakauppa T:mi E.Halonen. Myöhemmin kaupanpito siirtyi Lappalaisille. Vuosina 1954 – 1976 kauppaa isännöi Väinö Valjakka.

Myös Mattilan kankaalla, radan yläpuolella oli kauppoja, ensin Kanervan Hildan, sen jälkeen se oli E-liikkeen myymälä, ja myöhemmin Maunon kauppa. Sekä Mattilan II varressa kiinteistö oli Virvoketukku T Paalasen Ky rakentama, joka toimi Mallasjuoma Oy edustajan tukkuvarastona muutaman vuoden ennen Kouvolaan siirtymistä, sekä myöhemmin SPAR päivitäistavara kauppana.

Koulupiirin raja oli Laukunkujassa

Eskolan pajankulmalta alas menevä kuja. Jonka varrella tai itäpuolella asuvat menivät Mattilan kansakouluun ja länsipuolelta Voikkaan kansakouluun.

Minä kuuluin siihen jälkimmäiseen ryhmään, siihen aikana Mattilantie varressa asuneena, tarkemmin Vesarin mäen nyppylän kohdassa.
Kirjoittajan muistelua

Eskolan paja oli keskeinen ja tärkeä toimija kylällä

Joskus 1860-luvun alussa Pilkanmaan kartanon Vähä-Eskolan torppari oli lähettänyt poikansa Johanin Oravalan kyläsepälle oppipojaksi. Noin kolmisen vuotta kestäneen oppiajan jälkeen nuori seppä oli siirtynyt Mattilan kylään Sepänmäelle rakennetuun pajaan. Todennäköisesti 1890-luvulla seutukunnan talolliset olivat talkoilla pysyttäneet tuomistaan hirsistä pajan silloiseen metsikköön, nykyisen betotiilisen pajarakennuksen paikalle. Siinä aloitti Sylvester Eskola pitkän uransa, jonka avuksi tuli poikansa Arttu ja Erkki. Alkuaikoina kaikki työvälineet piti itse vamistaa. Kookas ahjon paljepuhallin oli ollut puuta ja hirvennahkaa. Eskolan pajaan tuotiin hevosia kengitettäväksi Valkealasta, Iiitistä, Jaalasta, Kuusaalta tehtaan maatalousosastolta.

Sylvester oli käynyt ajanmukaistamassa taitojaan Helsingin kengityskoulussa vuoden 1900 seutuvilla. Alussa hevostenkengät ja naulat taottiin itse.

Talvisin sepät kierteli taloissa kengityspuuhissa mm. Oravalan kartanossa ja Multahovissa. Kengitysten lisäksi sepät korjasivat hevosajoneuvojen raudoituksia, kärrinpyöriä, reenjalaksia, valmistivat hyviä viikatteita ja sirppiä, tulisijojen nurkkarautoja ja pataraakkuja. Paja oli talollisten, ja sepät tavallaan heidän palveluksessaan. Isännät suorittivat kerran vuodessa tarkoin määritetyn korvauksen ennalta sovituista töistä. Joulun ja loppiaisen välipäivänä seppä sai mukaansa 5-7 kappaa ruista hevosta kohti, kapallisen ohraa, kauraa ja hernettä, pellavaa, villoja, nippupäreitä valaisuun, olkikuvon patjaa varten, lihaa ja kuorman polttopuita.Tarvittavat raudat, teräkset, yms maksettiin suoraan rahalla. Hirsirakenteinen paja paloi 1920-luvulla, välittömästi tilalle rakennettiin uusi betonitiilinen rakennus. 1920-luvulla saatiin sähköä, silloin otettiin käyttöön sähköisiä koneita ja laitteita: porakone, ahjolle puhallin, konesaha, smirkeli, sähkö- ja kaasuhitsauslaiteet, yms. Työ oli monipuolista ammattitaitoa ja kätevyyttä vaativaa, pääsiassa oli korjauksia ja työkalujen teroittamisia. Pihassa oli tietysti puomi hevosten kiinnitystä varten.Yli 100-vuotias, kolmen sukupolven paja historia päättyi 1982.

Kuusankoski seuran kotiseutu kävelyt 2003 ja 2009

Seppä oli kylillä keskeinen henkilö taitojen puolesta. Eräässä pohjoisen Kymenlaakson kylässä, kansalaissodan aikana kylän seppä ei halunut valita puolta, vaan pakeni metsään piiloon, oli sitten kylä punaisilla tai valkoisilla. Hän tuli esiin vasta kun paikkakunnan ja kylän olot vakiintui. Säästi ehkä henkensä? Molemmilla sotivilla osapuolilla olisi ollut tarvetta sepän taidoille sotivan armeijan huollossa.

Perinne tietoa Elimäeltä

Viljat ja juurekset

Aluksi viljelyksessä olevat viljat olivat lähinnä omaan käyttöön, niistäkin suurin osa meni lähinnä eläinten rehuksi. Tuotantopanosten ja uusien investointien tarve ja hinta, pakotti viljelyn tehokkuuden olennaiseen nostamiseen, ja koneellistumiseen joka antoi voimakkaan sysäyksen myös viljan myynnin aloitamiseen Valtion viljavarastolle ja muille välittäjille. Sekä uusien öljykasvien sekä sokerijuurikkaan sopimusviljelyn aloittamiseen. Rehukaali sai suuren suosion, sitä viljeltiin lehmille rehuksi sen helpon käytön vuoksi.

Aktiivista torikauppaa Voikkaalla ja kasvatusta juureksilla teki Nurmisen Mikko perheineen.

Pajulahden viljan kuivuri

Joka oli rakennettu 1928, oli neljän talon yhteinen kuivuri. Myöhemmin kuivuri uusittiin siilokuivuriksi. Sijaitsi Maamiesseuran talon vieressä.

Viljojen lajittelua ja peittausta

Suoritettiin tilojen yhteisillä laitteilla.

Metsätalous

Metsätalous näytti tilojen tulorahoituksessa etenkin talvisin, työajan ja kaluston käytössä merkittävää osaa. Harvennushakkuissa poistettuja puita käytettiin omissa lukuisissa uuneissa, sekä karjatupien suurissa padoissa veden lämmittämiseen. Sekapuuta myytiin halukkaille ostajille, myös puhdasta koivua myytiin polttopuuksi. Päätehakkuissa tuli myös ulos myytävää puuta. Siitä myös kylän raamisahalla sahattin omiin rakennus tarpeisiin lauttaa ja lankkua. Höylättäväksi tarkoitettu puutavara vietiin kankaalla olevaan Vilenin Pamin puusepän verstaalle. Erilaiset rahdin ajot hevosilla ja myöhemmin traktoreilla, antoi myös lisätuloja tiloille.

Sydänmaan palstat

Muutamilla Mattilan tilallisilla oli Sydänmaiksi sanottuja kesätupia, Sydänmänmaan palstoilla oli noin 8 kilometrin päässä Mattilasta, niihin oli rakennettu erillisiä kesätupia, koska matka hevosella edestakaiset matkat päivittäin olisi vienyt runsaasti aikaa. Yleensä palstat oli heinän ja kauran viljelyssä. Sinne mentiin lehmien kanssa Kesäkuussa heinänkorjuuseen, joten siellä piti lehmiä olla niitä hoitamassa lypsy kuntoista väkeä. Maidosta aina kirnuttiin voita, joka tuotiin Mattilaan 8 kilometrin matka kävellen ja aamulypsylle takaisin. Syksyisin kauran niiton aikana oli heinämaissa odelmaa, silloin siellä oltiin niin kaun kuin tuoretta ruokaa lehmille riitti. Kesä tuvat olivat yleensä vanhoja hirsirakennuksia, Savon rataa rakennettaessa niissä asui ratatyö miehiä. Muutamilla taloilla oli siellä yhteinen sauna. Ja hevosille erilliset tallit, jotka syys kyntöjen aikana oli käytössä. Sähköä ei siellä ollut vaan öljylampun valossa tupatouhut hoidettiin, ja syyskynnöt tehttiin hevosaikana päivänvalossa, vasta traktoreiden aikana auringon laskettua oli kyntöä mahdollista suorittaa.

Muistan 1950- luvulla pikkupoikana olleeni Sydänmaalla puimakonetta viemässä traktorin peräkärryllä savisen peltotien päähän, kauraa puimaan. Välillä olimme saviliejussa pahasti kiinni ja alkoi jo päivä harmaantua, pimeä alkoi lähestyä . Äitini ja Kerttu oli jo huolissaan missä Eero, renki Ville ja poika viipyy. Sehän piti olla vain puimakoneen vienti ja jättää se peräkärryn päälle tulevien päivien kauran puinteihin.

Sydänmaalla pääsin oikein traktorin rattiin, se oli harmaa Ferguson. Sain ajaa

pois kerätävien heinäseipäiden keruussa, seipäältä seipäälle, aina saran päähän. En saanut tehdä käännöstä tai toiselle saralle siirtymistä. Ei tainnut silloin olla ohjaustehostimia tuon aikakauden Fergusonnissa, joten ratin kääntö vaati voimaa pehmeällä pellola ja tuolla nopeudella, jota minulla ei silloin ollut. Kytkin oli niin jäykkä vaikka seisoin koko painollani sen päällä se ei painut tarpeeksi alas, en saanut vaihdetta päälle, piti vetää ratista täysillä voimin alaspäin että kytkimen sai tarpeeksi alas ja ykkkösvaihteen päälle. Ja varovaisesti nostaa sitä ylös ja liikkeelle. Olin ylpeä itsestäni tästä saavutuksesta, olin ajanut traktoria.
Kirjoittajan muistelua

Tonttien myynti ja vuokraus

Mattilan tasaiset pellot säästettin omaan vijelyyn, Salpausselän harjun eteläiset rinteen tontia myytiin tai vuokrattiin, usein Voikkaan tehtaalle tuleville työntekijöille. Sikomäki siitä hyvänä esimerkinä, ennen kaavoituksen alkua. Koko Voikkaan taajaman asukasmäärän ja palvelujen kehitykselle oli olennaisen tärkeää että mahdollista rakentaa asuntoja omaan käyttöön tai heti valmiita asuntoja vuokrattaviksi tulijoille. Mattilan maanomistajilla oli tässä merkittävä tehtävä. Se ilmenee tilojen rekisterien numeroista. Esimerkiksi kiinteistörekisterin numero 3:14, tilasta 3 on lohkottu ja rekisteröity 14 tonttia.

Kirjoittajan pohdiskelua

Teuras eläimien myynti

Voikkaalla oli eläinten ostajia Jaakkola, Jyrkilä ja Vuorinen. Ja myöhemmin Karjaportti Korialla ja Karjakunta Kouvolassa.

Kylän yhteistoiminta ja kylähenki

Ominaista Mattilalle on aina ollut tietynlainen kylähenki, yhteenkuuluvuus. Mattilalaiset tunsivat olevansa aina enemmän kuin muut. ”Mattilan pojat” olivat jotakin. Kotkan sairaalassakin eräs mies kertoi olevansa Mattilasta, ei Voikkaalta.

Tunnusomaista koko kylän toiminnalle on ollut hyvä yhteistyö ja talkoohenki. Ennen sotia, sotien aikana sekä myös jälkeen, hoidettiin kylässä peltotöitä usein talkoilla, esim. viljankorjuut. Talojen ojat tehtiin kylän väen yhteistyönä syksyisin sadon korjuun jälkeen ainakin 1930-luvulla. Oja-aura oli talollisten yhteisomistuksessa. Auraa veti 8-10 hevosta. Mukaan lähdettiin aina, kun joku ilmoitti, että ojat pitää saada auki. Se talo, jonka ojia aurattiin, tarjosi kahvit koko porukalle. Meininki oli mukava.

Työssäkäynti

Yleistä oli, että taloista käytiin töissä oman talon ulkopuolella, monilla oli työpaikka Voikkaan tehtaalla.

Paikallinen tehtaan mestari joka otti miehiä töihin, jos ei jo aikaisemmin tuntenut, kysyi aina mistä nuori mies oli kotoisin. Otti mielellään tehtaalle töihin maatalon töihin tottuneita reippaita nuoria. Tätä tapahtui ihan Jaalasta saakka.
Kirjoittajan muistelua

Uimiska saattoi lapset ja vasikat maailmaan

Karjakko Uimi(ska) oli kätilönä usein synnytyksissä. Uimiska oli koko pitäjän karjakko, joka kulki talosta taloon Selänpäätä ja Iittiä myöten ja autteli maailmaan sekä emäntien että lehmien lapset. Uimiska lienee ollut tarkastuskarjakko. Uimiska asui Saarennontien varrella Harjussa. Hänellä oli suuret pinot puita pihassaan.Hän piti puutalkoita, joihin isännät tulivat suurten puukuormien kanssa, pitihän kätilö pitää hyvällä mielellä, koska häntä usein tarvittiin taloissa.

Posti

Posti sijaitsi Harjun asemarakennuksessa. Postissa oli kaksi luukkua, joiden kautta asioitiin. Posti haettiin joka päivä ja se oli lasten työtä. Mattilan pojat hakivat postin yhdessä ja sovittuna aikana. Harjun ja Mattilan poikaporukoille oli jostain syystä syntynyt erimielisyyksiä, minkä takia ei ollut viisasta mennä yksin postin hakuun. Lappakosken posti haettiin hevoskyydillä Harjun asemalta. Voikkaalle saatiin posti 1930-luvulla. Se sijaitsi puutalossa Seuratalon takana. Ensin Mattila oli Voikka 7. piiri, myöhemmin 14 piiri, sen jälkeen siirryttiin tiekohtaisiin osoitteisiin. Postia tuli edelleen osoitteella perille Voikkaa Mattila koska postinkantajat tunsivat alueen perheet . Postin kantajina alueelle oli ainakin Veli Turkkila ja Heikki Merivirta, Seuratalon luota posti siirtyi Jaalan/Hirveläntien risteykseen rakennettuun uuteen taloon. Voikkaan postin toiminta lopetettiin 2000-luvun alussa.

Muistan äitini kertoneen: Harjunsillan melko uutta puu kantta oli tervattu ja äitini kengät olisi tuhriutuneet tuoreessa tervassa, hän kääntyi takaisin postinhaku matkalla. Työmiehet opasti, tule huommena uudestaan, silloin sillan puukansi on sopivasti kuivunut. Tämä tapahtui 1918 punaiset oli Voikkaalla isäntinä. Varustaudutiinko sillä toimenpiteellä mahdollisen sillan polttamiseen, hyvin tervattu puu sillan kansi helppo polttaa?
Kirjoittajan muistelua

Suutari

Suutaripalvelut saatiin kiertävältä suutari Turpeiselta, joka asui pajan luona. Turpeinen tuli kotiin tekemään suutarin töitä päivisin. Turpeinen otti mitat jalasta ja valmisti kengät. Pohjat naulattiin puunauloilla, joita sai ostaa valmiina. Itse tehdyllä pikilangalla ommeltiin muita saumoja. Mauno muisteli, että vanhan tuvan peräpenkillä oli leveä lankku. Sen kupeessa oli reikä, johon Turpeinen pani pystyyn naskalin; se oli apuna pikilankaa valmistettaessa. Pikilanka valmistettiin ”möyheestä” eli karkeasta pellavalangasta, joka päällystettiin pikilapuista hangattavalla piellä. Pikilankaa tarvittiin myös hevosvaljaiden korjaukseen.. Suutari neuloi yhdessä talossa niin kauan kuin töitä riitti ja siirtyi sitten toiseen taloon. Kaikkien suutareiden tekemät saappaat eivät yhtä hyvin pitäneet vettä. Antti Puranen oli yksi tunnettu suutari, joka teki töitä Voikkaalla eikä toiminut kiertävänä suutarina.

Hieroja

Hierojat kiersivät myös talosta taloon, mm. Iitin Tiltu.Tiltu oli komea, hyväryhtinen nainen, jolla oli valtavan pitkä tukka. Hän oli kovakätinen, jonka käsittely tuntui. Mattilassa kiersi hierojana myös sokea Eeli.

Neiti Kyllikki Pirinen opettajan tytär oli  hierojana Voikkaalla ja Mattilassa, hän pyöräili asiakkaiden koteihin.Kesäisin hän toimi Lappeenrannan Kylpylässä.

Pirjo Rautalin

Kuppari

Myös kuppari kiersi talosta taloon ja kuppasi lämmitetyssä saunassa. Kuppari kuppasi mm. selästä ja jaloista.

Ompelijat

Hykkääläskä teki erityisesti päällystakkeja. Kaisa Holmavuo ompeli vielä sotien jälkeen. Eila Peltola on ollut räätälin opissa ja myös ommellut vaatteita. Miesten pukuja teki räätäli Kauppi, joka asui pajan luona. Mauno Peltola kertoi, että hänen ollessaan kansakoulussa hänelle päätettiin teettää pikkutakki, koska äiti ei osannut ommella sitä. Kangas ostettiin ja vietiin räätäli Kaupille. Kauppi otti mitat ja lupasi, että takki valmistuu jouluksi. Takkia käytiin sovittamassa. Joulujuhla läheni eikä takkia näkynyt. Joulujuhla-aamuna takki vihdoin valmistui ja äiti haki sen räätäliltä. Takki haisi vahvalle tupakalle. Kauppi oli kova tupakkamies ja tupakoi räätälin pöydällä istuessaan. Kun takki oli monta viikkoa ollut työn alla, haju oli voimakas ja takki haisi varmaan myös koulun juhlassa. Kaikki arvasivat, missä takki oli tehty. Voikkaalla toimineita räätäleitä olivat mm. Ehkola ja Salon Julle.

Martat

Marttojen puheenjohtaja oli mm lastenkodin johtaja Hannikainen. Martat kokoontuivat eri taloissa. Martoilla oli mm. mankeli, joka kiersi talosta taloon. Mattilan Martat ovat toimineet vilkkaasti ja järjestivät juhlia sekä vuosittain mm. myyjäiset Voikkaan seuratalolla, näin edelleenkin. Koko toiminta on nyttemmin siirtynyt Voikkaan seuratalolle. Mattilan Martat täytti 100 vuotta vuonna 2006 ja on kirjoittanut historiikin toiminnastaan. 

Mattilan Marttojen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Martta Pirinen

Lehtileike julkaisusta tuntematon samoin ajankohta

Pirjo Rautalinin arkistosta

Palokunta

Kylällä oli oma palokunta, jonka Voikkaan tehtaan isännöitsijä Brejlin perusti 1930-luvulla Perustava kokous oli Sipilässä. kokouksessa. Brejlin piti siellä tarmokkaan puheen perustellen palokunnan perustamista mm. avun läheisyydellä tulipalon sattuessa. Palokuntaan kuuluivat periaatteessa kaikki kylän miehet. Palokunta oli VPK ja alisteinen tehdaspalokunnalle. Lastenkodin navetassa säilytettiin alkuaikana palokunnan ruisku, joka oli hevosvetoinen, eikä siis kovin nopea lähtöinen. Myöhemmin navettaan rakennettiin torni vesiletkujen kuivaamista varten. Ennen talvisotaa palokunta sai Jehu-nimisen moottoriruiskun, jolla harjoiteltiin Kymijoen rannassa. Sotien välillä saatiin pieni kuorma-auto. Palokunta oli sammuttamassa sotien välillä ainakin yhtä metsäpaloa. Mauno oli tällöin sotatoimissa, mutta muistaa nähneensä valokuvia nokisista miehistä. Toiminta oli vilkasta ja kiinnosti nuoria miehiä ja kylän poikia monine harjoituksineen. Mukana oli myös varttuneita miehiä. Mannisen Ville toimi ruiskumestarina, koska sai veivattavan ruiskun parhaiten käyntiin ja asui lastenkodin vieressä.

Kuva ELKA: Mattilan VPK rakennus oli lastenkodin vieressä

Vesa Rantaharju Tuon bunkkkerin muistan. Alla oli/on vielä toinen tila (väestösuoja). Se on luultavasti vieläkin olemassa jos oikea kohta löytyy ja joku viitsisi kaivaa. Letkutornia en muista, mutta lähellä oli peltikannellinen kaunis, konesaumattu ufon näköinen palokaivon kansi. Jossakin historiikissa on maininta kyseisestä palokunnasta. Hälytyksen tullessa hevosia lähdettiin jahtaamaan laitumelta. "ratsuväen" vasteaikaa ei varmaankaan mitattu minuutteina. VPK on siis peruja siltä ajalta: Varmasti Palaa Kaikki

Pessan Vihtori, joka asui tien toisella puolella, oli päällikkö. Palokunnan tärkeimpiä tapahtumia olivat hiihtokilpailut, joissa viestihiihtona kilpailtiin Kylänmäki vastaan Pessanmäki. Hiihtoihin värvättiin väkeä ja kisa oli kova. Hiihtokilpailun lähtö- ja maalipaikka oli Peltolan pellolla. Suksien voitelua varten keitettiin rasvoja. Palokunta lopetettiin sodan aikana. Laukunkujan risteykseen oli kaivettu iso palokaivo.

Merisuojeluskunta

perustettiin Voikkaalle 26.8.1924 Voikkaan Merisuojeluskunta, Kymintehtaitten Suojeluskunnan alaisuuteen. Maaliskuusssa 1926 muodostettiin oma osasto joka liittyi Kymenlaakson Merisuojeluskuntaan, VIII alueeseen alussa mukana oli 30 jäsentä Voikkaalla ja Mattilasta. Päällikkönä toimi Alvar Brejlin.

Merisuojeluskunnan arkisto/ Jussi Eloranta

Suojeluskunnan poikaosasto

Suojeluskunnan poikaosasto perustettiin tehtaan sosiaalipäällikkö Launikarin toimesta Mattilaan ennen sotia. Mauno Peltola toimi sen vetäjänä. Mukana oli noin 20 poikaa, joista elossa ovat Mauno Peltola, Veikko Kemppilä ja Tapio Gardemeister. Sodan aikana pojat toimivat erilaisissa palvelustehtävissä, kuten toivat ruokaa kannulla sillan vartijoille. Mukana ollut Matti Laine on kertonut, että paleli kovasti, kun toi ruokaa sillan vartijoille, usein potkukelkalla. Vartiotehtävistä miehet siirtyivät suoraan armeijaan ja rintamalle parin päivän aikana. Myöhemmin poikaosaston nimi muutettiin ”Sotilaspojiksi”.

Keskustelukerho ja juhlat

Kylällä oli sodan jälkeen koululla kokoontunut keskustelukerho. Luettiin kirjoja ja keskusteltiin. Myöhemmin koulun johtokunta kielsi koululla kokoontumisen jolloin kerhon toiminta loppui. Kerhon vetäjinä toimivat opettajat Ropponen ja Järvelä sekä opettajapariskunta Jääskeläinen, joiden toimesta aloitettiin sittemmin laulukuoro.

Koulun opettajat järjestivät kylällä juhlia mm. Kalevalan päivänä ja Äitienpäivänä ja Kalevalan päivän juhlassa myös aikuiset esiintyivät.

Mattilan Maamiesseura

Kylässä toimi myös Mattilan Maamiesseura. Peltolan sydänmaan tupa siirrettiin Maamiesseuran käyttöön Kaalinpään talon läheiselle kalliolle. Seura kokoontui kerran kuukaudessa ja järjesti erilaisia kursseja, kuten Karjakurssi. Seuran nimi muutettiin Maatalousseuraksi ja käsittämään koko Kuusankosken. Tämän jälkeen seuran toiminta alkoi hiipua.

Sonniyhdistys

Kylän Sonniyhdistys toimi 1930-1950 ja piti yllä kylän sonnia, joka asui Kaalinpäällä. Talolliset maksoivat karjakoon mukaan määräytyvää osuusmaksua, millä rahoilla sonni hankittiin yhdistykselle. Lisäksi maksettiin astutusmaksua, mikä todennäköisesti oli suurempi yhdistyksen ulkopuolisilta henkilöiltä kuin jäseniltä. Lehmiä astutettiin myös talojen sonneilla, esim. Vesasen talon sonnilla.

Sahayhtymä

Raamisaha sijaitsi vastapäätä Lastenkotia olevalla kalliolla Vattumäellä, siinä oli osakkaina paikallisia maanviljelijöitä joilla oli tarvetta omien runkojen sahaukseen. Sahauksia suoritettiin myös ulkopuolisille.

Tyttö- ja poikakerhot, lähetysompeluseura

Seurakunta piti koululla sekä tyttö- että poikakerhoa sekä lähetysompeluseuraa. Lähetyspiirin vetäjänä oli Jenny Eskola ja myöhemmin Aili Paalanen. Diakonissa Helvi Munne oli joskus mukana ompeluseurassa.. Aili Paalasen jälkeen ompeluseura loppui.

Mattilan Metsästyskerho

Mattilan Metsästyskerho perustettiin 1946 ja rekisteröitiin heti Metsästäjäliittoon. Kerhoon liittyi noin 30 jäsentä. Perustaja jäseninä olivat mm. Mauno Peltola ja Helge Peipponen. Perustamiskokouksessa ja muutama vuosi tämän jälkeen puheenjohtajana oli Viljo Rämä. Mauno Peltola toimi metsästyskerhon puheenjohtajana 20 vuoden ajan. Nykyään puheenjohtajana on Kari Alatalo. Alkuvaiheessa kerho sai vuokrata metsästysmaikseen n. 2500 ha Mattilan, Hirvelän, Hautalan ja Oravalan kylien maita.

Toiminta kohdistui pienriistan metsästyksen ohella riistanhoitoon, kuten esim. riistapeltojen tekoon eläimille. Ensimmäinen hirvenkaatolupa 1953-1954 aktivoi koko kylän väkeä. Hirviä ei ollut paljon ja hirvenmetsästys oli uusi ja suuri asia. Aiemmin hirvet oli kaadettu hyvin vähiin. Mauno Peltola muisteli nähneensä hirven jäljet ennen talvisotaa Mattilassa. Niitä kävivät muutkin katsomassa, harvinaisia kun olivat. Mauno kertoi ampuneensa ensimmäisen hirvensä sota-aikana Itä-Karjalassa, jossa oli paljon hirviä. Hirvenlihan sanottiin olevan ”herrojen herkkua”. Metsästysseurassa hirven ampuminen koettiin merkittävänä tekona ja lehtimiehetkin halusivat tehdä haastatteluja ampujista. Tällöin seura päätti, että ampujien nimiä ei anneta tiedoksi ulkopuolisille. Ensimmäisinä vuosina vanhemmilla miehillä oli viinapullot mukana hirvijahdissa. Myöhemmin tämä tapa jäi pois. Joissakin seuroissa on ollut tapana, että hirven kaataja tarjoaa muille mukana olleille ryypyn. Mattilan seurassa tällaista tapaa ei ollut. Se olisi ollut mahdotontakin, kun hirvijahdissa oli mukana jopa 70 henkilöä, myös muista seuroista, kuten Oravalasta. Oravalan miehet jäivät pois muutaman vuoden jälkeen, kun sinne perustettiin oma metsästysseura.

Ensimmäiset hirvipeijaiset pidettiin 1954 Kaalinpäällä. Peijais sopan keitti Pauli Kaalinpää saunan padassa. Myöhemmin peijaisia pidettiin Voikkaan seuratalolla ja soppaa keitti mm. Aino Koskinen. Mattilan emännät tekivät voileipiä tilaisuuksiin, joissa saattoi olla yli 200 henkeä. Peijais tilaisuuksissa oli myös ohjelmaa.

Metsästyskerholla oli ampumarata Kaakkovuoren mäenpäällä, kallioiden muodostelman syvänteen keskellä. Seisovaan hirveen siellä ainakin ammuttiin.

Sekä rakensi ensimmäisen metsästysmajan Hietakydön mäelle. Kymiltä ostettiin Kuusankosken Kirjakaupanmäellä sijainnut vanha talo ja siirrettiin se Mattilaan. Talon hinta oli 100 mk ja kaupanteossa olivat mukana Kymiltä Matti Ylikangas sekä Erkki Forsell. Talo osoittautui kuitenkin lahoksi ja yhtiö maksoi metsästyskerholle takaisin mökin hinnan 100 mk. Maja purettiin päivässä ja sen puita polteltiin useita vuosia. Uusi metsästysmaja, joka edelleen on käytössä, rakennettiin sen jälkeen talkoilla samalle paikalle. Kerhon jäsenet keräsivät talkoilla puut, joista maja rakennettiin. Puut sahattiin Hautalan sahan sirkkelillä laudoiksi. Metsästysmajan ensimmäiseen vieraskirjaan on Päivi Peltola tekstannut kaikkien puita lahjoittaneiden henkilöiden nimet. Näin koko perheet osallistuivat kerhon toimintaan, joka aktivoitui paljon hirvimetsästyksen päästyä alkuun.

Kinkerit

Kinkerit kiersivät aiemmin talosta taloon. Mauno Peltola muisteli että hänen kokemansa ensimmäiset kinkerit pidettiin talon vanhalla paikalla. Väkeä oli paljon ja kinkereiden järjestäminen oli iso homma. Koko väelle tarjottiin vehnäskahvit. Kinkereiden päätyttyä papeille, opettajille ja lähimmille naapureille eli ”paremmalle väelle” tarjottiin päivällinen. Kinkerit oli Peltolassa viimeisen kerran 1962. Laurema oli silloin Voikkaan pappi ja Kuorikoski lukkari. Kiertävien kinkereiden pito loppui muutama vuosi tämän jälkeen, vuonna 1965. Kylätoimikunta on myöhemmin ottanut kinkerien järjestämisen ohjelmaansa ja ne pidettiin joskus koululla, joskus lastenkodissa, myöhemmin seurakuntakeskuksessa. Kinkerit pidettiin aiemmin päiväaikana, nykyisin kylätoimikunnan järjestämät kinkerit ovat illalla, jotta työssä käyvätkin pääsevät mukaan.

Mauno Peltolan ollessa rippikouluiässä sinne ei päässyt ilman, että kävi pyrkimässä ja kuulustelussa, mikä tapahtui papinlukusten yhteydessä, viereisessä huoneessa tauon aikana.

Mauno muisteli isän sedän kertoneen 100 vuoden takaisista, Peltolassa pidetyistä papinlukusista. Papit olivat siihen aikaan vaikuttavia henkilöitä. Lukusille tullesaan, kun miehet tulivat tupaan, he istuskelivat ja polttivat piippua tai tupakkaa pappia odotellessaan. Valkealassa oli silloin isokokoinen pappi, jota sanottiin Sigersvärdiksi. Sisään tullessaan pappi sanoi kovalla äänellä: ”Pelli auk ja piiput pois suusta”. Tuvassa oli ollut paljon savua ja piiput pantiin heti pois papin määräyksestä. Sirkka-Liisa Mikkelän mummo oli kertonut, että Otto Tollman ei ollut kovin hyvä laulaja. Kinkereissä ollessaan Otto oli laulanut kovaa, jolloin häntä oli kehoitettu laulamaan hiljempää. Otto itse oli kertonut jälkeenpäin: ”Kylhän ne komensvatten, että laula sie Otto hiljempää, mut mie en välittäny, mie senkun mörräsin vaan.”

Eero Saarinen kertoi, minä oli Kaalinpäällä lukusissa rippikouluun pyrkimässä. Pastori Koivisto oli täältä pois lähdössä, hän sanoi ettei hän muuten mietä tiukalla pitäisi, mutta muuten seuraava pappi voisi päästä valittamaan osaamattomista oppilaista.

Opettaja pariskunnan Antti ja Martta Pirisen muutettua Mattilan koululta pois omakoti taloon, heillä pidettiin muutamat kinkerit heidän kotonaan. He olivat hyvin uskonnollisia. Osallistujat istuivat ulkona pihalla, laulettiin virsiä, rukoiltiin ja juotiin kahvit. Puuhellalla keitettiin kahvit ”ämpärin” kokoisessa kuparipannussa.    Pastori E. Lauremaan sain  ensimmäisen kosketuksen juuri kinkereillä. Uskonnon opettajanani hän oli Voikkaan yhteiskoulussa.

Pirjo Rautalin

Tanssit

Mattilassa pidettiin ns. nurkkatansseja. Tansseissa käytiin ennen sotaa Sompasella ja sodan jälkeen Sarastuksella. Nurkkatansseja oli myös sodan aikana; ne jotka eivät olleet sodassa, järjestivät näitä ja ne olivat varsinaisesti kiellettyjä. Vanhassa Peltolassa oli pidetty talkootansseja, jolloin tuvassa tanssittiin. Aikuiset miehetkin tanssivat ja löivät jalkaa lujasti lattiaan. Haitarin ja viulun soitto oli musiikkina. Myös Maunon isällä oli viulu, mutta mielestään hän ei oikein oppinut sitä soittamaan. Pessan Jalmari oli hyvä viulunsoittaja. Hämäläisen Vikka ja Pekkolan Eetu sekä Hietalan Arttu, joka äitinsä kanssa asui Rötkön talossa, olivat haitarinsoittajia.

Sodan jälkeen käytiin tansseissa Selänpäässä nuorisoseurantalolla, minne mentiin junalla Selänpään asemalle ja sieltä edelleen kävellen. Ennen sotaa käytiin tansseissa myös Jokelan palokunnantalolla sekä nuorisoseurantalo Sarastuksella, usein kävellen, talvella myös rekipelillä. Sarastuksella oli myös päivätansseja.

Kuusankosken Sanomat ajankohta tuntematon

Kuusankosken Sanomat ajankohta tuntematon

Myös Tähteen puolella kalliolla oli isoja tanssia, joihin kuulemma joskus Mattilastakin osallistuttiin Kymen ylitys oli ongelma koska lautalla oli maksu ja paluun yötaksa oli vielä suurempi. Yksittäisiä henkilöitä ei erikseen viety maksustakaan, odoteltiin lautalle tulijoita lisää. Veneillä Pessankosken yläpuolinen ylitys veneellä ei ollut kokeneellekaan soutajalle ollut helppoa, voimakkaasta virtauksesta johtuen. Joten niitä muutamia veneitä ei Mattilalaiset virallisesti lainanneet tälläisiin huvittelu matkoihin, ellei oma jälkikasvu niitä kysellyt.
Kirjoittajan muistelut

Kaksi erilaista maailmaa – Voikkaan ja Kuusaan teolliset taajamat ja vanhojen maalaiskylien talonpoikais yhteisöt- ovat olleet toistensa kanssa kosketuksissa. Vaikka oltiin lähellä toisiaan, elettiin silti erilaisissa elämänpiireissä. Suhteet olivat jännitteisiä, jopa vihamielisiä; esim. avioliittoja talollisten ja tehtaanlaisten välillä ei juuri solmittu.

Kuusankoski- Seuran Vellikuppi 4: Mielen maisemia Kymijoen äyräiltä Kari Immonen / Juha Forsberg

Voikkaan työväentaloa tanssipaikkana ei mainita olenkaan näissä tanssien muisteluissa. Johtuen varmasti jännitteistä joita oli.

Kylien välisen jännitteen kohtasin minäkin jo pikkupoikana, äitini oli mattilasta ja isä voikkaan kauppias-sukua silloin sitä en ymmärtänyt. Siihen aikaan oli vanhempien sana lapsille laki, eikä sitä silloin pikkupojalle edes yritetty avata. Olin liian pieni ymmärtämään aikuisten asioita.

Kirjoittajan havainto

Kulkukauppiaat

Kylällä kierteli 1920-1930-luvulla erilaisia kulkukauppiaita ja tavarankerääjiä. Näitä nimitettiin ”räsyäijiä” . Muolaasta oli kotoisin Himanen-niminen mies, joka kiersi hevosineen keräten villa- ym. lumppua. Hän maksoi niistä laadun mukaan. Mitään ei silloin laitettu hukkaan. Himanen myös möi joitakin tuotteita. Tunnusomaista hänelle oli sanonta ”savvattii, kivkuppii, kukkopillii, pipparloit”; jolla hän mainosti tuotteitaan. Himasella oli tapana yöpyä paikallisissa taloissa.

Sysmän Jussi ja Hanna olivat tunnettuja tavaran kerääjiä, jotka tulivat Jaalasta kävellen ja kiertelivät pitkin pitäjiä. Heillä oli kärrit mukana. Hannalla roikkui kilkattava kello rinnan päällä. Myös Jussi ja Hanna yöpyivät Peltolassa He leipoivat leipää Peltolassa omiin tarpeisiinsa. Jussi alusti taikinan ja Hanna avusti nostellen Jussin sarkapompan hihoja vuorotellen etteivät ne olisi valahtaneet taikina saaviin. He leipoivat rieskaa, jotka nousivat paksuiksi, paksummiksi kuin perheen omat leivät. Nuorena poikana Mauno ihmetteli, että leipominen oli vähän erilaista kuin mummon leipoessa.

Tuntemattomaksi jäänyt terva kauppias kierteli keväisin kylällä hevosen vetämillä nelipyörä kärryillä tervatynnyristä valutettiin tarvittavan määrän tervaa ostajan astiaan. Tervalla oli useita käyttökohteita.

Mattilan Marttojen ruumisvaunu

Ruumisarkkujen kuljettamiseen käytettiin ensin tavallista työkärryä tai rekeä

jonka nurkkiin oli kiinnitetty kuuset, johon oli rakennettu penkki kuskia varten, mustaksi maalattu. Vuonna 1936 toteutui kyläläisten yhteinen juhla hanke. Opettajat Martta ja Antti Pirinen teki aloitteen, juhlavampi ajoneuvo ihmisen viimeistä matkaa varten. He kääntyivät Mattilan Marttayhdistyksen ja Mattilan Sahayhtymän puoleen raha-anomuksin. Ajatus sai kannatusta, varoja saatiin noilta yhdistyksiltä ja keräyksin. Kurikan ajokalu tehtaalta se sitten tilattiin. Se olikin kaunis vaunu. Vaunun lava oli risti- ja palmulehti kuvioin koristettu, lavan yllä oli neljän kauniin pylvään varassa katos, jonka laidoissa riippui juhlavasti laskeutuvat mustat verhot. Alla oli pyörät, talvella samoihin akseleihin voitiin asentaa jalakset. Käytössä vaunu valjastettiin hevosen vedettäväksi.

Eero Saarinen kertoi, että vaunua ensin säilytettiin heidän talonsa navetan vintillä, kunnes myöhemmin saatiin rakennetuksi varsinainen vaunuvaja. Vajan rakennuspuut sahattiin Sahayhtymän sahalla, talkootöillä urakasta selvittiin. Mäenrinteessä ollut vaja kuului lapsista olleen pelottava paikka ohi kuljettavaksi.

Mattilan sahayhtymmän ja Maamiesseuran yhteisessä varastossa eli ruumis kärri varastossa säilytettiin kylän yhteistä Mattilan Marttojen omistamaa ja vuokraamaa, hevosvetoista ruumisvaunua. Viimeisen kerran Helge Peipponen ajoi kylän omaa ruumisvaunua 1963 viimeisellä matkalla oli Otto Pessa. Palkakseen ruumisvaunun kuski sai pirtupullon ja kiitokset.

Vaunu lahjoitetiin Kuusankosken museolla. Nyt kuulemma vaunu on jossain kaupungin varastotilassa, odottaen johonkin erikoismuseoon pääsyä.

Ennen oli hautajaissaatto

Hautajaiset olivat koko päivän kestävä tapahtuma. Aamupäivällä pihamaalle siroteltiin havunoksia aina maantielle asti. Arkku tuotiin säilytyspaikaista, riihestä tai ruumiskellarista, ja se asettiin pihalle pystettyjen kuusten muodostaman kehän keskelle. Usein arkku myös avattiin, niin että se oli mahdollista vielä jäähyväisiksi nähdä vainajan kasvot. Vieraat kutsuttiin tulemaan, surutaloon jo ennen hautausmaalle lähtöä, ja kaikille tarjottiin kahvit, kertoi Aila Peipponen. Lähtöhetkellä laulettiin virsi, ainakin säkeistö.

Minun isäni oli oikein semmoinen laulumies, totesi Eero Saarinen. Jos oli pienempi saattojoukko, missä ei uskottu lauluihmisiä olevan tai jos ei tilanteen vakavuuden vuoksi ei pystytä laulamaan, niin isääni pyydettiin useampaankin

naapuriin nimenomaan laulamaan lähtövirsi. Muistan että se tapahtui hyvin usein. Saattueena lähdettiin hevosajoneuvoilla hiljaa kulkemaan kohti hautausmaata, arkkua kuljettavan ajoneuvon perässä. Hautausmaan portilla pappi ja kanttori lauloivat, arkku kannettiin saattajien seuraamana haudalle. Siunauskappelia ei ennen 1919 ollut. Saattojoukot miehet peittivät haudan lapiomalla hiekkaa arkun päälle. Syntynyt kumpu peitettiin havuila ja niiden päälle laskettiin kukat. Hautausmaalta palattiin surutaloon jossa saatiin ateria

ja pidettiin muistotilaisuus lauluin ja puhein.

Eläinten alusiksi eli pahnoiksi sammalta

Laukassuolta Sompasen kaakkoispuolelta haettiin sammalta joka sammalmyllyllä jauhettiin hienoksi. Ja käytettiin alusina eläimille.

Myös tilojen omilla olkisippurillla tehtiin myös alusia eläimille.

Muut tuotteet

Maitoa ja voita toimittettiin joko tinkiläisille tai meijerin Voikkaalla sijaineeseen myymälään, tai myöhemmin Kouvolaan.

Pellavia liotettiin joen rannassa, Pessankosken yläpuolella ns. Hällsrömin rannassa.

Vilkillä oli savustus- ja mallassauna missä palvattiin myös naapurien lihoja. Kylän pojat siellä opetteli tupakoimaan ja söivät Mer-Meri pastillia tupakoinnin päälle, jotta tupakka ei olisi haissut.

Mallas saunoja oli useilla tiloilla, ne oli tyypillisesti isoja sisäänlämpiävä sauna, koska savulla saatiin maltaaseen hyvä lisämaku. Lauteille oli levitetty maltaaksi tarkoitettu vilja matalissa laatikoissa, joissa sitä ohut kerros, sitä usein käänneltiin, lämmityksen kestäessä useita päiviä, jossain vaiheessa saunassa piti olla kosteaa löylyä ja myöhemmin tasaisen kuivaa tasa lämmintä ilmaa. Maltaiden valmistus oli taloissa aina yhden henkilön vastuulla. Koivuhalkoja oli varattu runsaasti uunin viereen lämmitykseen. Mallassaunan hoitaminen, oli usein edellisen sukupolven mummon tai vaarin tehtävä koska heillä oli paremmin aikaa ja kokemusta idätysvaiheesta kuivatukseen. Joka maltaiden valmistukseen olennaisesti kuuluu.

Kotikaljaa valmistettiin taloissa yleisesti, se oli kesäisin lämpimällä heinäpellolla, suosittu viileä juominen. Juhlapyhiksi saatettiin tehdä prosentti pitoista aikuisten juomaa.

Muistan vieläkin mallas saunan makean ilman sinne mentäessä joka tuli jo ovella vastaan.

Kirjoittajan omakokemus

Kaikki tilojen tuotanto eläimet oli hyvässä hoidossa, niillä oli oma tärkeä tehtävä.

Kissoja ja koiria unohtamatta. Tuotantoeläinten sairauksissa oltiin päivystys vuoroisiin eläinlääkäreihin yhteydessä, heitä oli Kosti Jokinen Kuusaalla, Erik Tengen Kouvolassa, ja Aatos Oksanen Voikkaalla, sekä Borelius joka oli sikari polttava mörkki suuri herra. Hän hoiti kaikki toimenpiteet mm. sian salvaukset paikalla, jos isäntä tai renki vain piti siasta kiinni.

Kalastus

Joelta pyydystettiin aiemmin mm.lohia; apajat olivat hyviä. Sipilät ja Tolmanit ovat jopa käyneet käräjiä lohiapajista.

Vuosisata ei lähteistä selvinnyt.

Yleissuunnitelma Kuusankosken pitäjän evakuoitia varten 1941

Mattila kuului piirin 18.

Kokoontumisaikoja määrättäessä on väestölle varattava vähintää 6 tuntia valmistautumiseen henkilökohtaisen omaisuuden pakkaamiseen ja tavaran kokoamispaikkaan kuljettamista varten joka oli Voikkaan asema.

Suunnitelmassa oli alueelliset kokoontumispaikat: Väestölle, materiaalille, sekä eläimille. Mattilan lastenkodille oli oma osio suunitemassa.

Marssikykyiselle väestölle oli oma suunnitelma, samoin karjan siirrolle.

Kouvolan kaupungin Arkisto/ Kuusankosken VSS. Lautakunta

Viipurin lääninhallituksen käsky siviiliväestölle 1939

Evakkoja Mattilassa

Karjalan evakko perheitä oli väliaikaisesti sodan aikana useissa taloissa. Myöhemmin lopullisen paikkakunnan selvittyä siirtyivät heille määrättyyn kohteeseen. Myös Pyhäjärven Salonsaari sai vakituiset asukkaat Peipon perheestä, joka ensin oli mattilassa evakossa.

Sotavankia 1940 luvulla

Monilla tiloilla työmiehinä, heidän suhteensä isäntä perheeseen oli yleensä hyvät, koska ruokailu ja majoitus oli tyypillistä sotavanki leiriä olennaisesti paremmalla tasolla. Ja tarve työtä tekevistä käsipareista oli suuri, hyöty oli molemminpuolinen. Sodan päätyttyä vankien kotiuttamis vaiheessa tuli vastaan ikäviä tilanteita, koska pois lähdöstä oli heille odotettavissa tosi ikäviä seurauksia. Koska jo pelkkä vangiksi päätyminen oli rangaistava teko Stalinin hirmu hallinnon aikaisen Neuvosto armeijan mukaan. Josta taas seurasi vankien karkaamis yrityksiä ennen paikallisien kokoontumisien ja siirtokuljetuksien aikana. Palautettujen vankien lupaukset kirjeistä ja osoitteista, jäivät usein vain lupauksiksi. Myöhemmin historia on paljastanut teloituksia ja työleirien ankeuden Stalinin hirmuhallinnon jäljiltä joihin palautetut vangit olivat  joutuneet.

Voikkaan sillan pommitus

Muistan äitini kertoneen ollessaan pommitusta suojassa Kylämäessä olevan muuntajan vieressä Saarisen kellarissa, jonka ovi avautui suoraan Sipilan peltojen suuntaan jonka raosta hän katseli Sipilän pellolle osuneita pommia.

Kirjoittajan muistelut

Suu-ja sorkkatautia Kuusankoskella

Vuoden 1953 lopulla Kymenlaaksossa raivonnut epidemia näytti tapansa myös Kuusankoskella Eerolan kartanon karjassa ja muutenkin aiheutti eläinlääkintö- ja järjestys viranomaisille paljon työtä ja huolta. Kuusankoskella määrättiin kaikki käytettävä maito pastöroitavaksi 4.12. ja kohta kiellettiin kaikki väenkokoukset, ei kuitenkaan kirkonmenoja ja annettiin matkustusrajoituksia. Kunnaneläinlääkärin toimesta suojarokotettiin 180 karjaa, yhteensä 1555 eläintä, osa näistä Iitin ja Elimäen kunnissa. Epidemia osoitti jo vuoden vaihteessa heikkenemisen merkkiä.Torjuntatyö jäi jatkumaan. 1954 raportoitiin: Sen sijaan edellisen vuoden alkaneen suu-ja sorkkatauti epidemian voima voitettiin tammikuun aikana, maidon pastöroinri lopettiin 15.1. Muista terveydenhoidollisista syistä maito pastörointi määrättiin 1.6.- 1.9 välisenä aikana.

Kuusankosken kunnanvuosikertomukset 1952 – 1954

Viranomaisten määräyksen ja masssiivisten toimenpiteiden ansiosta Mattilan puolelle ei tietojen mukaan Suu- ja sorkkatauti päässyt leviämään. Ainakaan tietoa ei tullut vastaan muistelmissa.

Mattilan kylätoimikunta

Kylätoimikunta perustettiin 14.8.1987. Toimikunnalla on keskeinen merkitys kylän väestön kokoajana. Toimikunta järjesti laskiais- ja kesäjuhlia ja kokoonnuttiin koululla. Mattilan koulu on toiminut kokoontumispaikkana, myöhemmin entinen Lastenkoti sekä Voikkaan Seuratalo. Köyritulet järjestetiin vuosittain Pessankosken kalliolla. Harjun- ja Kymijoella on kylätoimikunta hoitanut laitureita enimmillään niitä oli kylätoimikunnan hoidossa 4 kpl. Muita toiminnan muotoja ovat olleet. Säännölliset voimistelu vuorot, lausuntakuoro, lauluillat, joulujuhla, kesäjuhla, kinkerit esitelmiä eri aiheista, erilaisia kurssia. Myyjäisiä ja kirpputori toimintaa.Kiertävään Kuusankosken seurakunnan Juttutupa toimintaa ollaan osallistuttu omalla vuorolla.

Kesällä on tehty retkiä etupäässä kotimaahan erikohteisiin. Kuutinlahti Repovesi, Kaunissaari ja Toilan Sanatorio Viro. Mattilan koulun purkamiseen on osallistuttu kaupungin kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti.

Asemakaavan poikkeuslupa anomukseen otettu kantaa MultaEnergiaOy tapauksessa. Voikkaalaisten pankki palvelujen turvaamiseksi kyselyyn osallistuttu.Toiminta hiljalleen hiipui aktiivisten jäsenten ikärakenteen ja poistuman johdosta, viimeinen puheenjohtajana on Matti Mäkelä. 
Häntä edeltävä puheenjohtaja oli Urho Rantaharju.

Mattilan kylätoimikunnan arkisto / Matti Mäkelä

Lähteet ellei muuta mainita:

Mattilan kylän vanhoja asioita

Haastateltavat.

Aila Peipponen

Helge Peipponen

Eero Saarinen

Haastattelija Signe Joensuu

Haastattelu vuosi1989

Haastattelujen kodit

Helge ja Aila Peipposen

Anne Hyytiäisen o.s. Peipponen

haastattelut 2006-2010

Haastattelijat: Seija Halme ja Sirkka-Liisa Mikkelä

Mauno ja Eila Peltolan nauhoitettujen haastattelujen

perusteella 2006-2007

Haastattelijat: Seija Halme ja Sirkka-Liisa Mikkelä

Äiti: Aili Paalanen os. Saarinen

Kirjoittaja Pertti Paalanen

pertti.paalanen@gmail.com

Pirjo Rautalin os. Pirinen

Pirjo on Martta ja Antti Pirisen pojan tytär