tiistai 14. heinäkuuta 2020

Voikkaa kirjan ilmestyminen




Laiturin päädyn heijastuksia.

Meiltä kysellään milloin Voikkaan kirjan osa 1 ilmestyy?
Kirjan valmistuminen menee tod.näk. ensi vuoden puolelle, mikä johtuu mm. koronan aiheuttamasta tauosta kokoontumisissa ja avainhenkilöiden sairastelusta.

Tietoa välitti
Pertti Paalanen

lauantai 21. maaliskuuta 2020

Yleissuunnitelma 1941 Kuusankosken pitäjän evakuointiavarten



Antilan vintiltä Voikkaalla löytyi Evakko laatikko




Erkki Antila kirjoitti saatteeksi kuviin:
Evakko laatikko, nämä varmaankin tehty yhtiön Puuseppäverstaalla tai Arkkisalin naulaamossa Kannessa oli lappu mikä oli määränpää. 

Itse olen nähnyt paikallisilla kirpputoreilla, silmämääräisesti syvempia puulaatikoita, joita on myyty myös evakko laatikkoina. Ne eivät olleet näin tukeva rakenteisia kuin kuvassa oleva, silmämääräisesti samaa kokoa muuten. Valmistettiinko näitä myös toisilla piirustuksilla, koska muistan kyselyjä Voikkaan facebook sivuilla, Vuolle nimisestä laatikosta. Joka taas oli rakennusmestari Voikkaan tehtaalla.

Näitä evakko laatikoita jaettiin yksi per ruokakunta, ne oli tarkoitus kuljettaa ainakin Närpiöön johon oli suunniteltu rakennettavaksi varasto, piirrustukset oli jo valmiina silloisen rakennustarkastajan toimesta laadittu.

Muita evakuointi toimia kotitalouksissa
Meilläkin on vielä varaston nurkassa kaikkien turhien tavaroiden peitossa, entinen keittiön kokopuinen pöytä noin 100 x 100 sm kulmat pyöristetty taso vihreä, reunat punaisella. Kuin muistaakseni muukin silloisen keittiön kaappi ja tuolit. Pöydän pohjassa maalattuna, isäni etu- ja sukunimi osoitteena Voikkaa.


Kuusankosken VSS. lautakunta
Yleissuunnitelma 1941
Kuusankosken pitäjän evakuointiavarten
Nimismies Saastamoinen oli vastuuhenkilö Kuusankoskella
Lähde: Kouvolan kaupungin arkisto

Pertti Paalanen
pertti.paalanen@gmail.com




keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

lauantai 22. helmikuuta 2020

Wanhan Kouvolan etiket sarjassa


Missä paikallislehdessä ja milloin tämä on julkaistu?

Pertti Paalanen
pertti.paalanen@gmail.com

torstai 20. helmikuuta 2020

Voikkaan puhelinkeskuksen numero 14 historiaa



Kuusankosken Sanomat osana Ensio Sihvosen julkaisua



Voikkaan puhelin keskuksen numeron 14 historiaa

Isänisäni Hiskias Paalanen osti 1940 luvulla eläkkeelle siirtyneeltä August Paavilaisen Voikkaan liikkeen, kauppaan sisältyi puhelin Voikkaan keskuksen numero 14. Jonka maantieteellinen sijainti siirtyi silloiselta Voikkaantiellä toiseen osoitteeseen. Seurataloa vastapäätä olevaan kiinteistöön. Voikkaan keskuksen laajennuksen yhteydessä numero muuttui 414, muistaakseni silloin vielä se yhdistyspohjainen ja käsivälitteinen keskus.

Puhelin toiminnan automatisoinnin yhteydessä valtion omistama Tele- ja Posti osti toiminnat ja numero muuttui 89414, vastaavasti Kuusaalla oli 86 alkuisia  numeroita. Valtakunnallisen automatisoinnin yhteydessä Suomeen laadittiin teleliikenne alueet meillä Kymessä suuntanumero oli 05. Omakohtainen seurantani päättyi Voikkaan numeron osaltani 1974. Muistini mukaan senkin jälkeen tuli Voikkaan numeroihin muutoksia ainakin yksi numero lisää.

.
Pertti Paalanen
pertti.paalanen@gmail.com

torstai 13. helmikuuta 2020

Eskolan seppäsuku Voikkaan Mattilassa osa II


Lähde: Amanuenssi Kimmo Seppäsen projekti paikallislehtien tallenteista
ES: Ensio Sivonen julkaisi Kuusankosken Sanomissa haastatteluja ja omia muistelmia

Pertti Paalanen
pertti.paalanen@gmail.com