torstai 11. marraskuuta 2021

Voikkaan kirjan julkistus

 Niina Heikkilä kirjoittaa Facebook Kuusankoski ryhmässä

Kuusankoski-Seuran yhdistetty kevät- ja syyskokous pidetään tiistaina 23.11. klo 18 Kuusankoskitalon Voikkaa-salissa. Kahvitus klo 17.30.

Noin klo 19 alkavassa, kaikille kiinnostuneille avoimessa yleisötilaisuudessa esitellään Voikkaan perinnekirja sekä Vellikuppi-kotiseutujulkaisu nro 20/2021.
Kirjat tulevat myyntiin joulukuussa. Myyntipaikoista tiedotetaan erikseen.

Pertti Paalanen

maanantai 8. marraskuuta 2021

II Maailmansota ja sotaprogandaa lentolehtisillä

Sota progandaa oli  molemmin puolin tässä 1942 lentolehtinen

osaa käytettiin myös siviilien tiedon lisäämiseen, henkisen rintaman murtamiseen

Myös radioaaloilla Iitin Tiltu ja Jahvetti "keskustelivat"

Kuvaus

TALVI- JA JATKOSODAN SOTAPROPAGANDALEHTISIÄ. Noin 2000 lehtistä vuosilta 1939-1945.

Lentolehtisten avulla on levitetty sotapropagandaa Suomen talvi- ja jatkosodan aikana vuosina 1939-1944 rintaman molemmin puolin. Tämä ainutlaatuinen, aikaansa sidottu aineisto kertoo, millaisin sanoin ja kuvin poikkeuksellisissa oloissa pyritään vaikuttamaan ihmisten asenteisiin ja toimintaan. Lentolehtisiä levisi miljoonittain, mutta niitä ei juurikaan saatu kirjastoon vapaakappalelain perusteella. Pääosa lehtisistä on yksityishenkilöiden rintamilta ja muilta tahoilta keräämiä. Lehtisten kunto on jo alun perin ollut huono, ja myös niiden materiaali on heikosti säilyvää paperia.

Kokoelmassa on sekä suomalaisten, saksalaisten ja neuvostoliittolaisten levittämiä lehtisiä että heille sekä myös ruotsalaisille ja muille vapaaehtoisille osoitettuja lehtisiä. Varsinaisten lentolehtisten lisäksi on pikkukirjasia, sanomalehtiä, päiväkäskyjä ja virallisia julistuksia. Edustettuna on lukuisia kieliä: venäjä, saksa, ruotsi, suomi, viro, aunuksen ja karjalan kielet sekä muita Neuvostoliitossa käytettyjä vähemmistökieliä. Aineistossa on määrällisesti eniten Neuvostoliitossa painettuja, suomalaisille osoitettuja lentolehtisiä.

Aineisto on jaoteltu aihepiireittäin kansioihin:
1. Suomalaisten puna-armeijalle suuntaamia lentolehtisiä. Suurin osa lentolehtisistä on venäjänkielisiä, mutta joukossa on myös muilla kielillä, esimerkiksi karjalan kielellä, laadittuja lentolehtisiä.
2. Neuvostoliittolaisia suomalaisille joukoille tarkoitettuja suomenkielisiä lentolehtisiä.
3. Neuvostoliittolaisia suomalaisille joukoille tarkoitettuja suomenkielisiä lentolehtisiä.
4. Neuvostoliittolaisia suomenkielisiä propagandalehtiä ja -julisteita.
5. Neuvostoliittolaisia puna-armeijan venäjänkielisiä lentolehtisiä. Mukana on myös Itä-Karjalasta sotasaaliina takavarikoituja kaavakkeita.
6. Neuvostoliittolaisia puna-armeijan venäjänkielisiä suurikokoisia lentolehtisiä ja julisteita. Mukana on myös Itä-Karjalasta sotasaaliina takavarikoituja vaali- ja propagandajulisteita.
7. Neuvostoliittolaisia puna-armeijan ruotsin-, saksan- ja vironkielisiä lentolehtisiä. Lentolehtiset on suunnattu suomalaisten joukoissa taisteleville ulkomaalaisille vapaaehtoisille sekä Pohjois-Suomen saksalaisille joukoille. Mukana on myös puna-armeijan sotilailta löydettyjä valkovenäläisiä lentolehtisiä talvisodan ajalta.
8. Neuvostoliittolaisia puna-armeijan ruotsin-, saksan- ja vironkielisiä julisteita sekä suurikokoisia lentolehtisiä.
9. Saksalaisten joukkojen sekä ruotsalaisten vapaaehtoisten lentolehtisiä sekä propagandalehtiä ja -kirjasia.
10. Saksalaisten puna-armeijan sotilaille suuntaamia venäjänkielisiä lentolehtisiä, julisteita sekä propagandalehtiä. Mukana on myös Lapissa olleiden saksalaisjoukkojen jälkeensä jättämää aineistoa.
Kokoelmat

https://www.doria.fi/handle/10024/33058


Pertti Paalanen

torstai 4. marraskuuta 2021

Voikkaa kirjan mahdollisen II-osaan: II Maailmansota ja Voikkaa

 Täällä oli mukana Voikkaalaisia Talvisodassa 

                                                    

                                                        Muistopaasi Voikkaalla Kirkkopuistossa



VOIKKAAN PERINNEPIIRI / Voikkaa

 Niina Heikkilä
Paikka: Voikkaan seuratalo, Voikkaantie 16, 45910 Voikkaa
Syyslukukausi: 8.9.2021 - 8.12.2021
Kevätlukukausi: 12.1.2022 - 11.5.2022
Päivä ja kello:  Ke: 17.30 - 19.00

Seuraava kokoontuminen Voikkaan Seuratalolla on 10.11.2021 klo 17.30-19.00
Aiheena Voikkaa kirjan II- osaan mm
II Maailmansota ja Voikkaa
Sekä Voikkaan koulut
Tarkempi sisällys muotoituu kokoontumisien aikana
Kuusankoski seura ei ole tehnyt päätöstä Voikkaa kirjan II-osasta, materiaalia on valmiina jota jouduttiin jättämään pois I-osasta. Toivotaan että päätös ja rahoitus löytyy kirjaan.
Pertti Paalanen