lauantai 24. helmikuuta 2018

Ystävänpäivän muisteluja


Mediplast oy:n muovinen nukenpää, Bambino 1960 luvulta

14.2.2018 kokoontui taas innokas joukko seuratalossa. Ja mikä mukavinta, pari
ensikertalaistakin tuli paikalle. Tällä kertaa Niina esitteli facebookin julkaisuista tallentamiaan kuvia ja kertasimme aikaisemmin käsiteltyjä yrityksiä ja eri alojen ammattilaisia.

Voikkaan virvoitusjuomatehdas, Kotikalja, Koposen limsatehdas, Ipon mehutehdas. Missä sijaitsivat, kuka omisti missäkin vaiheessa, mihin haettiin vettä kuuluisasta Holman lähteestä? Muistikuvia koottiin yhteen.

Sampotehtaalla tehtiin hiomakiveä paperitehtaan tarpeisiin. Ensimmäinen johtaja oli Emil Niinikoski, myöhemmin mm. Simo Kero.

Väinö Raatikaisen Mediplast sijaitsi Valkealan puolella Harjussa, mutta siellä oli paljon voikkaalaisia työssä. Monet heistä olivat sen ajan etätyöläisiä kotona. Mediplast valmisti erilaisia muovituotteita, leluja, ilmapalloja, kampoja, liivien solkia ym.  Tunnetuimpia oli KOP:n Roope Ankka -pankki. Myöhempi omistaja/johtaja? Timo Lunkka. Löysin netistä kuvan nuken päästä!

Reino Tuomen nukketehdas oli ns. Koskivuolteen talon tontilla, Hirveläntie 4.

Ompelijoita ja vattureita olivat Katri Salmi, K. Joutjärvi, Elsa Tähtinen, Anja Hämäläinen, J. R. Ehkola, Julius Salo, Tauno Saarela ja Vihtori Kossila.
 Katri Salmen ompelimo oli Martealan talon yläkerrassa. Hänellä oli kolme ompelukonetta ja työntekijöitä. - Katselin kotona vanhoja muistiinpanoja perinnepiirin alkuajoilta. 12.10.2016 on mainittu Tähtimön vaatturiliike.

Puuseppiä olivat Vihtori Lemminkäinen, Onni Hautala, Arvo Hautala, Oiva Lehto  ja  Pauli Vilèn, jonka työtä jatkavat Pentti Vilén ja Timo Hietanen. Hautalalla oli myös huonekaluliike, jossa myytiin omien tuotteiden lisäksi tehdaskalusteita. Askon huonekalukauppa oli Ehkolan talossa.

Veneentekijöitä olivat Matti "Roihu"  Rantanen ja Vilkki Rantala.

Teurastajia olivat Jussi Jyrkilä, Väinö Vuorinen, Pauli Jaakkola ja  Ville Luoto, jolla oli myös lihakauppa sekä kotitarveteurastajat Jalmari Dahl ja Topi Paasonen.  Muitakin varmasti oli, joten kertokaahan tietäjät!

Kulkukauppiaita olivat kirjojen myyjät Salmi ja Puljava. Myös Savisen kirjakaupan perustaja Antti Matinpoika Savinen aloitti kulkukauppiaana. Rihkamanmyyjiä olivat Eskelinen, Sulo Mäkelä ja Kariluoto. Hilja Arosara myi Veikko Arosaran taideteoksia.

Voikkaa on tunnettu myös viinakauppiaistaan.  Sanottiinkin:  "Kaikissa taloissa, joissa on peltikatto, myydään viinaa, paitsi kirkossa."  Ja myös: "Oskontiellä on aina marketti auki."

Puusepänliikkeistä ja vaattureista on tarkempia tietoja Kimmo Seppäsen toimittamassa kirjassa Wilsonin pintaa ja vesiondulointia - kuusankoskelaisia yksityiskauppoja ja -yrityksiä, joka on Kuusankoski-Seuran perinnejulkaisu nro 16 vuodelta 2002. 

perjantai 16. helmikuuta 2018

Arkistojen hyödyntäjiä kaivataan!

Voikan Puhelinosuuskunnan kokous

Koski Valto, kokoelma 1974–2000
Kotikalja Osakeyhtiö, oluttehdas 1928–1944
Kymi Oy, Voikkaan tehtaan urheilulautakunta 1947
Kymmene och Woikka Bruks Kontoristförening ks. Seura-arkistot 1917
Lappi Eeva kokoelma 1919–2000
Launikari Åke, kokoelma 1939-1944
Pallo-Peikot ry, Voikkaa 1945–1996
Paperiliiton Voikkaan osasto nro 36 ry (Käyttörajoitus) 1906–2002
Suomi-Neuvostoliitto-Seura, Voikkaan osasto 1945-1999
Voikan Marttakerho 1924-1959
Voikan Osuuskauppayhdistys 1902-1907
Voikan Uimaseura 1915-1921
Voikkaan ja Pilkanmaan Musiikkijärjestöt ks.Ksnk:n musiikkielämä 1965–1968
Voikkaan kirkkokuoro 1962–1992
Voikkaan Liikemiesyhdistys ry 1922–1982
Voikkaan Metallityöväen ammattiosasto nro 12 1907-1994
Voikkaan Moottoriseura 1963–1965
Voikkaan Naisvoimistelijat ry
Voikkaan Paperialantyöntekijät ry 1960–1971
Voikkaan Puhelinosuuskunta i.l. 1945
Voikkaan Reserviupseerikerho (Käyttörajoitus) 1947–1997
Voikkaan Sekakuoro ry 1931–1985
Voikkaan Uimakoulu 1930–1932
Voikkaan ulkotyöosaston työhuonekunta 1947–1960
Voikkaan Urheiluveikot ry 1919–1997
Voikkaan Vesa ry 1961–1989
Voikkaan Viesti ry 1907–2005

Ohjeet kaikkien siellä olevien arkistojen käyttöön käyttöön löytyy tästä linkistä, tässä vain pieni osa.
https://www.kouvola.fi/index/kaupunkijahallinto/hallintopalvelut/arkistopalvelut.html

Arkiston sisältö aakkosjärjestyksessä
https://www.kouvola.fi/index/kaupunkijahallinto/hallintopalvelut/arkistopalvelut/kotiseutuarkistot/kuusankoskenkotiseutuarkisto_0.html

Voikan Puhelinosuuskunta il. lajitelematonta arkistoa, lopettamiseen saakka
löytyy minulta yhden Pauligin kahvipaketti pahvilaatikon verran. On halukkaiden historian kirjoittajien käytettävissä.  Yhteydenotot mieluiten sähköpostilla 
pertti.paalanen@gmail.com

Vuoden 1952 Voikan Puhelinosuuskunnan osuuskirjaluettelo  sisältää silloiset puhelinnumerot on Niina Heikkilällä.

Pertti Paalanen


sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Keskiviikkona 14.2.2018 klo 17.30 Voikkaan Seuratalolla.




Niina Heikkilä kirjoitti 11.2.2018


Hei!
Voikkaan perinnepiirin seuraava tapaaminen on keskiviikkona  14.2.2018 klo 17.30 Voikkaan Seuratalolla.
Viime kerralla juteltiin, että osallistujat voisivat tuoda mukanaan jonkun tai jotain esineitä, jotka liittyvät Voikkaaseen.
Viimeksi juteltiin Voikkaalla olleesta pienteollisuudesta mm. limsa- ja kaljatehtaasta sekä nukketehtaasta (myös Harjussa olleesta muovitehtaasta, jossa oli töissä voikkaalaisia).
Jos jotain noihin tehtaisiin tai muuhun pienteollisuuteen/käsiteollisuuteen liittyvää löytyy, niin sehän olisi hienoa.
Mutta  jotain muutakin meilenkiintoista voit tuoda ja kertoa siitä.
Jatkamme varmaan vielä pienteollisuusasioista ja Voikkaan kaupparaitin liikkeet pitäisi käydä vielä perusteellisesti läpi. Sehän on jäänyt vähän kesken.
Minulla on myös joitakin ennen katsomattomia kuvia, joita voitais katsoa ja kenties tunnistaa ihmisiä tai paikkoja jos jää aikaa.
Tapaamisiin siis....

sähköpostista siirsi
Pertti Paalanen